Näillä eväillä mies ilahdutti minua eilen illalla, kun vihdoin saavuin kotiin töistä ja alkoi LOMA! Tätä lomaa on säästetty hiottu ja viilattu, odotettu kaiken kaikkiaan 2 vuotta. Tuntuuko ansaitulta? No todellakin! :-)

Joulusta en voi muuta todeta, kuin olenpas ollut todella kiltti!!! Mies ilahdutti minua lapsuuteni unelmalla:

Kaunis karttapallo hehkuu ja kuiskii jännittäviä, kutsuvia tarinoitaan vieraista maailman kolkista, oudoista kulttuureista, jännittävistä luonnon muodostelmista, oudoista ja viehättävistä eläimistä sekä kiehtovasta arkkitehtuurista. Muistan, kuinka koulussa karttapallo veti minua aina puoleensa. Miten kaunis planeettamme onkaan ja niin monimuotoinen. Laitoin pallon pyörimään, suljin silmäni ja tökkäsin sormeni pallolle. Mihin sormi osui, sinne joskus lähtisin. Oli ihana kuvitella vieraita maita ja haaveilla matkoista. Perheemme ei ollut varakas, emmekä matkustaneet koskaan yhdessä etelään. Suomea kiersimme, Tukholmaan risteilimme ja Norjaan ajoimme jaffan keltaisella Ford Taunuksellamme. Rakastuin matkustamiseen ja telttailuun. Norja oli minulle henkeä salpaava elämys ja muistan vieläkin tunteen, kun serpentiinitieltä avatui maisema jäämerelle ja meren pinnalla kävi valaan pyrstö! Keräsin rannalla kiviä ja pikkuisia simpukoita, kun yllättäen meri hipoi kantapäitäni. Vuorovesi!

Eikä nukkekotiharrastus jäänyt jouluna unholaan. Vanhemmat antoivat suloisen pihakalustesetin Syvanian Families-sarjaa (Kisuleille siis!).

Rakas ystäväpariskunta yllätti minut aivan totaalisesti. He saapuivat minua töihin tervehtimään suuren, kauniin laatikon kanssa ja pyysivät minua heti katsomaan, mitä laatikossa piilee. Varovasti avasin tuon ihana laatikon ja mitä sieltä tuli esiin, veti minut sanattomaksi ja silmäni lautasen kokoisiksi.

Ystävämme olivat rakentaneet pienoismallin meistä rakkaassa Afrikassa! Ihmettelin, ihastelin joka ikistä, huolella miettittyä yksityiskohtaa. Kyyneleet tulvivat, kun ymmärsin miten meitä oli niin ajateltu ja nähty suuri vaiva! Kaikki oli alkanut kuulemma kirpputorilta löytyneestä Playmobile-jeepistä.

Lapsuuden leluista oli kaivettu nuket esittämään minua ja miestäni sekä pieniä yksityiskohtia. Tässä minä kuvailen safarivaatteissani (aika lähellä totuutta onkin!).

Virtahepo emo suojelee poikastaan meiltä uteliailta turisteilta ja krokotiilit paistattelevat rantatöyräällä.

Sammakkokin nököttää kivellä.

"Alina-rakas. Olemme vähän vaarallisen lähellä hippoja," mies kuiskaa.

"Pidä jalka kaasupolkimella vain kulta! Nyt tulee hyvää kuvaa!"

Miehellä on aina kiikarit matkassa!

"Noustaan katsomaan lähemmäs. Eipä tuo hippo tuolta muuta, kuin uhittelee."

"Kuuluisat viimeiset sanat," mies naurahtaa ja nousee itsekin katsomaan niilinkrokotiileja.

"Hyppään autoon, jos hippo liikahtaakaan," vakuuttelen ja rukoilen suojelusenkeliä apuun, jottei hippo liikahtaisi.

Auton takana on tarpeellinen vararengas, jota koristaa kuva kobrasta, bensakanisteri ja matkatarvikkeita.

"Hei, minäpä kuvaan vaihteeksi videokameralla," sanon ja kiipeän hakemaan kameraa.

"Minullepa maistuisi kahvi," tuumaa mies ja kaivaa työkalujen seasta kaasukeittimen ja kattilan.

Eikös tälle pariskunnalle pidäkin rakentaa talo Afrikkaan tai leirintäpaikka teltan kera? Naapuritkin olisivat valmiina, sillä yksi ystäväni yllätti minut jouluna iloisesti tällä perheellä:

Nelisormimangusteja eli uudelta nimeltään surikaatteja (Suricata suricatta) löytyy myös Sylvanian Families-sarjasta! Tämän perheen mukana oli pyyntö rakentaa heille koti, joten tänä vuonna Liljojen laakson tarinat laajenevat Euroopan ulkopuolelle! :-)

Vaikka olisi paljon kaikkea kivaa ja kaikkea en ole ehtinyt tänne blogiin kuvaamaan, joudun odottamaan seuraava kertaa. Tämä lomalainen ottaa ja lähtee inspiraation lähteelle, takaisin ihmisen syntysijoille päin ja palaa blogin ääreen keväämmällä. Siihen asti kaikkea hyvää, iloista ja valoisaa vuoteen 2011! Jos kiinnostaa, lomaani voi tutustua täällä. :-)