Lähdettyään Ruusulasta, keijukaiset päättivät viedä seuraavan keksierän Ruusuloiden naapuriin, leskeksi jääneelle Sylvialle. Hän asuu kahden, pienen lapsensa kanssa sievässä mansardikattoisessa talossa. Valitettavasti keijut eivät ehtineet jäädä turisemaan pidempään, mutta heistä jokainen rukoili, että keksien taiat toisivat Sylvialle hyvän joulumielen.

Sylvia vetäytyi olohuoneeseen katselemaan lastensa leikkiä hassua koiranpentua rapsutellen. Hän pohti, miten ystävällisiä keijut olivatkaan ja miten iloinen olo hänelle lyhyestä tapaamisestä jäikään. Joulunaika oli Sylvialle vaikea. Se muistutti kaikista menetyksistä ja yksinäisyydestä hänen jäätyään puolisonsa kuoleman jälkeen miehen kotikylään asumaan. Liljojen Laakso on mukava kylä ja asukkaat tuppaamattoman avuliaita, mutta Sylvia oli vetäytynyt ja koetti pyörittää arkea vähällä varallisuudella. Vaikka talon pitäminen ja maalla asuminen eivät olleet ehkä järkevin valinta, talo oli ainoa asia, mitä Sylvia omisti. Talossa oli levollinen, turvallinen tunnelma, kuin puoliso yhä kulkisi sen huoneissa.

Lapsiakin ajatellen maalla oli turvallista ja yllättävän mukavasti lapsiseuraa.

 

Sylvia tavoitteli koiraa kilpikonnan pyöriessä sohvan alla. Hän mietti joulua. Rahaa oli niin vähän, ettei hänellä ollut varaa mihinkään. Hän miettikin mikä olisi jouluntunnelman kannalta olennaista. Totta kai hän tahtoisi kaiken lapsilleen, ennen kaikkea heidän isän jakamaan kaiken heidän kanssaan. Hyvä, yksinkertainen ruoka , yhdet, pienet paketit saisivat riittää. Kuuseen ei olisi varaa.

Seinällä muotokuvien hahmot menneisyydestä huokaisivat ja surivat Sylvian puolesta. Herttainen, kiltti, lempeä ja vielä enkelikasvoinen Sylvia olisi ansainnut niin paljon enemmän, pohtivat edesmenneet isovanhemmat suurimmissa kehyksissään. Hääpotretissa aviomies pyyhkäisi kyyneleen silmänurkastaan.

Laitettuaan lapset Nukkumatin matkaan, Sylvia sytytti keittiössä kynttilän, keitti teetä ja päätti maistaa keijujen leipomuksia. Herkut tuoksuivat lautasella. Tuoksu leijui ympäröimään Sylvian ja tämä haukkasi nautinnollisesti palan. Sylvia koki merkillisen tuntemuksen. Sen lisäksi, että keksi oli ennen kokemattoman makuinen, suussa sulava ja herkullinen, läikähti ilo Sylvian rinnassa, mieli tyyntyi ja huolet kaikkosivat. Miten paljon elämä olikaan hänelle antanut! Tärkeintä oli, että hän ja lapset saisivat viettää joulunsa juuri tässä talossa ja yhdessä. Aina voisi olla huonommin. Sylvia hymyili itsekseen. Kiitollisuus asettui sydämeen. Hänellä oli myös levollisen varma olo. Kaikki järjestyisi parhain päin.