Gert-paran käpälät hikoilivat, kun hän seisoi Hertan ja Kertun kotona.

"Mietinkin, että osoite on tuttu. Tämähän on Selma-tätisi asunto!" Gert katseli hymyillen ympärilleen, nautti tutuista seinistä ympärillään. Hänelle tuli heti niin kotoisa olo. Täällä he olivat usein Hertan kanssa tapailleet.

"Selma-täti sitten menehtyi ja hän oli testamentannut kaiken minulle." Hertta hymyili haikeasti.

"Hänhän oli jo hoitokodissa silloin, kun..." Gert ei tiennyt miten lausetta jatkaa. Kerttu hyppeli iloisena Gertin ympärillä nalle kainalossaa.

Hertta johdatti heidät saliin.

Pöytä olikin jo komeasti katettu. (Kiitos Jatalle!!!)

Herrasmiehenä Gert kiiruhti auttamaan Herttaa tuolin kanssa. Hertasta tuntui kovin tutulta ja luontevalta istuutua pöytään, ikään kuin perheenä.

 

Kun Kerttu ja Gert olivat myös istuutuneet, Hertan ja Gertin katseet kohtasivat ja molemmat oivalsivat samalla hetkellä, että tässä asunnossa Kerttu oli saanut alkunsa. Kummankin sydän alkoi väpättämään. Hertta päätti terästäytyä. Hän oli päivällä päättänyt, että hänen oli pantava omat tunteensa syrjään. Ei ollut kyse siitä mitä hän halusi vaan mikä olisi oikein ja parasta Kertulle. Gert seurusteli Aleksin kanssa ja ilmeisen vakavasti. Hertta ei ryhtyisi edes koettamaan Gertin uskollisuuden rajoja. 

"Kiisseliä! Ja kaakaota!" Kerttu kailotti iloisesti pöydän päässä ja katkaisi vanhempiensa mietteet.

"No niin on ja hyvältä näyttää! Niin kyllä näyttävät nuo pullatkin," Gert hymyili suloiselle tyttärelleen ja onnellisuus läikehti rinnassa. Olipa mahtavaa istua samassa pöydässä.

"Nam! Minä syön kiisselin ja sitten pullan." Kerttu alkoi kauhoa kiisseliä. Hertta ja Gert katsoivat toisiaan ja nauroivat.

"Nostapa Pinkki-nalle vaikka pöydälle, ettei satu vahinkoja," Hertta muistutti.

Niin alkoi aika kiitämään. Hertta kertoi elämästään heidän suhteen jälkeen ja erityisesti Kertusta. Gertistä oli hienoa katsoa, kuinka hellästi ja rakkautta tulvillaan Hertta katseli tytärtään kertoillessaan tämän ensiaskelista, hampaiden puhkeamisen valvottamista öistä ja samalla Gert tuntui jääneen paitsi niin paljosta. Miten toisin asita voisivatkaan olla.

"Miten ikinä voin hyvittää kaiken, minkä olet yksin joutunut kokemaan? On niin väärin, etten ole valvonut puolestasi, jakanut kehityksen iloja ja suruja." Gert katsoi Herttaa niin surullisena, että Hertan sisintä käänsi.

"Voi Gert. Olet hupsu. Itsehän ratkaisuni tein, kun en sinulle kertonut. Älä siitä huoli."

"Tahdon todella kuulua teidän elämään, enkä tahdo menettää enää mitään. Voin tunnustaa isyyden ja tapaisin niin usein Kerttua, kuin sinulle vain sopisi."

"Namnamnam!" Kerttu nauroi iloisena ja syötti Pinkillekin kiisseliä.

"Entä Aleksi? Miten hän suhtautuu tähän?" Hertta katsoi varoen Gertiin.

"En osaa vielä sanoa. Aleksi tahtoi, että selvitän asiat rauhassa ensin sinun kanssasi. Uskon kyllä, että hän hyväksyy ajatuksen. Hän pitää lapsista." Hertta kovetti sydäntään. Voi kamala millaiseen tilanteeseen hän oli itsensä laittamassa! Hän ei voinut kieltää totuutta. Hän rakasti yhä Gertiä. Tuntui, kuin vuosia välissä ei olisi ollutkaan. Aivan, kuin he olisivat olleet perhe koko ajan. Hertta hengitti syvään ja päätti nauttia näistä hetkistä, joita hänelle nyt Gertin kanssa suotaisiin.

"Parempi tämäkin, kuin ei mitään," Hertta muistutti itseään mielessään ja samalla erityistaito, aisti, jota hän pyrki pitämään piilossa, alkoi väläyttämään kuvia tulevasta ja hän tunsi vetäytyvänsä kuvien ja äänien pyörteeseen.