Orvokki, Sini ja Sakari jaksoivat herkutella leppeässä tuulessa ja mitä enemmän Sakari söi, sitä kevyemmäksi olo muuttui. Viimein hän ilmoitti keijuille olevansa kerrassaan mainion täynnä ja sitä pohatan villaa ehtisi katsomaan toistekin. Sakarilla oli mielessään jotakin aivan muuta, jotakin todella tärkeää. Se ei enää voisi odottaa. Nyt tai ei koskaan, päätti Sakari ja jätti ihmettelevät, mutta hilpeät keijut kärpässienimökin rungon äärelle. Keijut myhäilivät. Olihan Sakari lupautunut ja suorastaan suunnitellut Orvokin mökin remonttia herkuttelun lomassa. Lumous toimi, kuten pitikin.

Amanda nautiskeli olostaan pihallaan. Yllättäen nurkan takaa ilmestyi Sakari Hirvi. Mukanaan samanlainen puutarhatuoli, kuin Amandalla. Keiju yllättyi iloisesti ja sydän sykähteli kiivaasti keijun povella. Olihan Sakari ollut juuri hänen salaisten unelmiensa sankarina. Sakari sai itsevarmuutta keijun sädehtivästä katseesta ja punehtuvista poskista.

"Heippa Amanda. Ajattelinpa piipahtaa luonasi tässä ohi kulkeissani."

"Sehän oli mainio ajatus! Mikäs tuoli tuo on?"

"Olin nähnyt tämän tuolin ja ajattelin miten mukavaa olisi kanssasi istuskella ja samanlaisissa tuoleissa."

"Istu sitten toki!" Amandan suupielet nykivät. Sakari olikin hassu!

"No niinpä teen. Kuule Amanda. Sinun kanssasi on ollut kerrassaan mukavaa tehdä töitä, remontteja ja ihan jutella. Pojat tykkäävät sinusta myös kovasti. Minä tahtoisin seurustella kanssasi. Mitä sinä siitä tuumaat?" Sakarin silmät olivat hellyyttä ja rakkautta tulvillaan, pikkupoikamaista ujoutta katseessaan.

Amanda yskähti hämmentyneenä Sakarin suorasukaisesta aloitteesta, vaikka olihan nuo tunteet velloneet keijullakin. Sakari oli kerrassaan omituinen, muttei alkoholiltakaan lemunnut.

"Sakari... En tiedä mitä sanoa... Siis yllätyin... Tai toisaalta en. Minäkin pidän sinusta ja pojistasi. Sopiihan se minulle. Seurustellaan vain!"

"Niinkö? Ihanko totta? Huoliiko tuollainen ihana keiju tällaisen hirven roikaleen?"

"Voi Sakari! Olet ihan hupsu! Totta kai minä tahdon olla kanssasi! Olet kerrassaan... Hurmaava." Amanda loi kainon katseen maahan.

"Olet sinä sitten suloinen! Muuten, sinulle oli postia. Näin hieno ja suuri kortti oli portin pielessä. Minäpä autan sinua katsomaan sitä." Sakari nosti mökin kulman takaa kauniin kortin, jota he yhdessä kumartuivat tutkimaan.

Jatta oli lähettänyt ystävyyden osoituksena kauniin kortin, jonka sisällä piili makoisa ja suloinen yllätys; sydänleivonnainen! Sen Sakari, huolimatta pullottavasta vatsastaan, ja Amanda jakoivat juhlistaen ystävyyttä ja rakkautta. Sakarin ja Amandan ilta yhdessä oli suloinen. Eivät he puhuneet tulevaisuudesta vaan nauttivat yhdessä olosta ja tunteiden myöntämisen huumasta. Jossakin Amanda takaraivossa oli silti monta asiaa, jotka koettivat rikkoa hetken taian.

Gert oli saapunut kotiinsa. Hän istui puhelimen ääressä, pöydällä rouva Kisulin antama lappu. Lapussa luki Hertta ja hänen numeronsa.

Gert keräili voimia, mietti mitä sanoa, mitkä kysyä, pohti miten Hertta vastaisi. Yllättäen puhelin pärähti soimaan. Sinuhekin säikähti. Koirakin oli vaistonnut odottavan tunteen. Puhelimen yllättävä ääni hiljaisessa talossa nytkäytti myös Gertiä. Puhelin sai soida useamman kerran, kun Gert yritti saada sydämensä laukan rauhoittumaan ja hengitteli syvään. Viimein hän tarttui luuriin.

"Olen sentään karhu, enkä mikään hiiri," Gert kuiskasi itselleen.