Varoitus: Seuraava kirjoitus ei sisällä mitään nukkekoteihin tai sisustukseen liittyvää, mutta kertoo hyvänmielen kartuttamisesta luonnossa.

Harvinainen tilanne; yhteinen vapaa puolisoni kanssa! Päivämme rakentui pitkästä unesta, reippaasta koiralenkistä auringon paisteessa, metsässä samoilusta, elokuvasta ja pizzasta. Kaikki projektit viettivät koko päivän siestaa. Heippa vain suloiset nukkekodit, hei hei sinä pihakeinu ja keittiön kaakelit!

Väsytettyämme koirat lenkillä saatoimme hyvällä omalla tunnolla jättää koirulit nukkumaan, pakata kamerat ja polkupyörät autoon. Huruttelimme hyvän tovin, matkalla heitin nukkekotipaketin postiin, haimme evästä ja viimein perillä astuimme autosta hurmaavaan kevätsäähän.

Pian totuus löi kasvoille minua. Puolison suunnittelema polkupyöräreitti oli karmeaa, suurisoraista tietä. Pyöräily oli kaikkea muuta, kuin miellyttävää ja nopeasti sain huomata, kuinka surkeassa kunnossa kehoni on. Ylämäet aloitin ihan reippaasti, mutta jäin sutimaan kivien poukkoillessa joka suntaan. Tyydyin taluttamaan pyörän ylös sekä alas, sillä alastulo ikäänkuin helmillä vuoratulla tiellä huonolla tasapainolla on takuu kaatumisen paikka meikäläiselle.

Käki kukkui, koivun hennot lehdet säkenöivät auringossa ja pienet lammet, ojat ym. vesipisteet kuhisivat elämää. Perhoset liihoittelivat riemukkaasti. Laulujoutsenet järvellä, sekä rohkea kanadanhanhipari sulattivat surkeuteni ja saatoin vain nauttia luonnon rentouttavasta vaikutuksesta. Tuuli humisi latvustoissa, aurinko hyppeli kutittaen kasvoillani. I H A N A A ! ! !

Paluu matka sujuikin pyöriä taluttaen, sillä ylämäessä siipan pyörästä katkesi ketjut. Eipä haitannut. Nautimme luonnon omista äänistä, kiireettömyydestä ja yhdessäolosta. Viis kivenmuroikoista ja katkenneista ketjuista!

Kyllä Suomi on kaunis maa, omalla, persoonallisella tavallaan. Siis ylös, ulos ja lenkille! Suomineito on juuri herännyt ja sitä iloa ei loputtomasti kestä!