Gert istui aikansa puistossa ajatusten ja tunteiden risteillessä hänen päässään sekavana vyyhtinä. Tieto isyydestä herätti joukon monenlaisia tunteita aina kauhusta iloon. Kaiken taustalla väijyi tieto tulevasta. Aleksille on kerrottava. Mutta miten? Se tulisi olemaan niin tuskallista, eikä Gertillä ollut aavistustakaan miten Aleksi tulisi reagoimaan. Kerrottava olisi, sillä oli itsestän selvää, että Gert tahtoi Kertun elämään ja Kertun omaan elämäänsä. Entä Hertta? Ei, liikaa pohdittavaa. Niinpä Gert kaatui vuoteelle saavuttuaan kotiin.

"Gert! Mitä ihmettä? Saavuit kotiin ja painelit saman tien vuoteeseen. Et sanonut minulle mitään! Mitä on tapahtunut?" Aleksi oli kerrassaan hämmentynyt Gertin käytöksestä.

"Aleksi. Ole kiltti, ei nyt. En kerta kaikkiaan jaksa nyt puhua. Minun on saatava unta."

"Mutta rakas! Mitä on tapahtunut?"

"Anna minun nyt nukkua. Puhutaan aamulla."

"Mutta Gert! Hyvänen aika! Mikä on? En suostu liikahtamaan tästä mihinkään ennen kuin kerrot! Oletko sairas?"

"En ole sairas..."

"No oletko saanut huonoja uutisia? Onko joku kuollut? Voi kerro Gert!"

"Ei ja ei. Usko jo kultaseni. Voin ihan hyvin. Sain kyllä uutisia, mutta minun täytyy hiukan sulatella asioita."

"Sulatella asioita... Vai sulatella asioita! Sulattele kanssani, ole niin kiltti."

"Älä nyt loukkaannut, Aleksi. Tällä kertaa minun täytyy sulatella asioita ihan itsekseni. Saat kyllä kuulla mitä minulla on sydämellä, mutta ensin minun on levättävä."

"Hyvä on! Sen kun lepäät! Minä menen sohvalle nukkumaan!" Niin hyvineen Aleksi paineli keittiöön.

Hän täytti lasinsa maidolla ja istui hetkeksi alas. Mitä ihmettä Gertille on voinut tapahtua? Aleksi oli kerrassaan ymmällään. Maitokaan ei oikein maistunut. Aleksin päässä risteili tuhat ajatusta ja mielikuvitus teki kepposiaan. Mitä hän oikeastaan Gertin historiasta tiesi? Kauhu, epätoivo velloivat Aleksin sydän alaa. Mitä kamalia salaisuuksia Gertillä onkaan! Millaisen karhu herran kanssa hän kotinsa, elämänsä oikeastaan jakoi? Kaikki kysymykset, epätietoisuus polttivat tulen lailla. Aleksin teki mieli painella yläkertaan, ravistella Gertiä ja vaatia tätä kertomaan kaiken! Epätietoisuus piinasi.

Aleksi siirtyi sohvalle, otti mukinsa mukaan. Siihen jäi pöydälle maito happanemaan, Aleksi vajosi painajaisiin...

Aamulla talo oli hiljainen. Kummankaan karhun ei tarvinnut mennä töihin.

Kumpikin makasi valveilla. Pää tyhjänä yön raskaasta ajatustyöstä. Viimein Gert nousi. Hänen on kerrottava Aleksille totuus. Tapahtui mitä hyvänsä. Hän meni olohuoneeseen. Aleksi pongahti sohvalta ylös. Hän näki Gertin katseesta, että on totuuden aika.

Aleksi istuutui nojatuoliin, otti tyynyn syliinsä, kuin kilveksi tulevaa vastaan. Gert istui jalkarahille. Hetken Gert kokosi ajatuksiaan. Viimein sanat alkoivat virrata.

"Törmäsin eilen henkilöön menneisyydestä. Ajasta ennen meidän suhdettamme. Muistatko Hertan? Hän kävi samaa koulua, kuin me?" Aleksi tyytyi vain nyökkäämään.

"Minulla ja Hertalla oli lyhyt suhde nelisen vuotta sitten." Aleksi kalpeni entisestään. Hän ei ollut tiennyt, että Gert oli tapaillut myös tyttönalleja.

"Tiemme erosivat jokseenkin epäselvästi. Hertta sai yllättäen peruutuspaikan koulusta ulkomailla. Hänen unelmansa. Minä taas sain töitä toiselta paikkakunnalta. Sitten tapasin sinut. En olisi voinut uskoa, että rakastuisin sinuun! Muistatko, emme koulussa edes puhuneet koskaan toisillemme?" Aleksi tuijotti Gertiä vastaamatta. Eikä Gert vastausta odottanutkaan.

"Luulin, etten tapaisi enää koskaan Herttaa. Me tahdoimme erilaisia asioita ja olimme molemmat yllättäen saamassa ne. No, eilen tapasimme. Täällä, Liljojen Laaksossa. Hertta tuntee Kisuleiden rouvan. Hän oli kyläilemässä pienen tyttärensä kanssa..." Gertin ääni särähti jännityksestä. Aleksi alkoi jo aavistamaan, mutta ei tahtonut uskoa.

"Hertan tytär on reilu 3-vuotias. Voi Aleksi! En tiedä miten tämän sanoisin... Pikku Kerttu on tyttäreni." Hiljaisuus oli rikkumaton. Jopa Sinuhe-koira oli aivan hiljaa korissaan keittiössä. Aleksi katsoi kaukaisuuteen. Gertin viimeinen lause soi hänen korvissaan.

"Aleksi-kiltti, sano jotakin! Ihan mitä tahansa!"

"Kröhöm... Tuota... En tiedä mitä sanoa. Ei pelkästään se, että sinulla on lapsi, mutta Hertta... Rakastitko sinä häntä? Mitä jos hän ei olisi lähtenyt?" Aleksi näki vastaukset Gertin kasvoilta ja hänen sydämensä puristui kasaan.

"Gert. Mitä nyt tapahtuu?"

"En tiedä. En todella tiedä."

"Minä... Minä lähden vähäksi aikaa pois. Jonnekin. Minun on mietittävä ja ennen kaikkea sinun on mietittävä, mitä tahdot. Sinun on saatava rauhassa pohtia. Minä menen... Pakkaan. Pian." Aleksin sisuksi kylmäsi, mutta oli varma. Hänen oli lähdettävä hetkeksi pois. Jo ylpeytensä tähden. Molemmat karhut istuivat hiljaa. Ilma oli täynnä ääneen sanomattomia kysymyksiä, vastausvaihtoehtoja. Mikä on oikea kysymys ja mikä siihen vastaus?