Sain eilen huumaavan ihania asioita keittiöömme Vaniljasydämestä. Lautashylly, pieni pöytä, metallinen lautasteline, teepussitarjotin, valokuvakehys ja kirjatuet. Olen mykistynyt. Tänään laitoimme lautashyllyn paikoilleen, jo pitkään tyhjänä nököttäneelle seinälle. Kasasin astiat paikoilleen enkä muuta voi, kuin toljottaa. Onko tämä todella minun keittiöni? Minä rakastan sitä, millaiseksi se on muotoutumassa! Rakastan mykistyneenä! Lautashyllyn alle on vielä matkalla laatikosto. Miltäköhän seinusta sitten näyttää? Kiitos Nea iki-ihanasta sisustusputiikistasi! Avullasi unelmani toteutuu lopullisesti! Keittiön muodonmuutokseen apuna ovat olleet kirpputorit, huuto.net, Essin Maailma, Talo Maalla ja Vaniljasydän. Toki on paljon edellisestä kodista tuotuja tavaroita ja kalusteita, mutta Vaniljasydämestä löysin vastauksen ongelmaani.

On kalusteita ja Kalusteita. Tiettyjä esineitä, joille elämä suo oman tarinan, lähes persoonan. Minulla on vanha astiakaappi. Sain sen parikymppisenä pientä restaurointityötä vastaan palkaksi kummisetäni sisutusintoiselta vaimolta. Vaimo kuoli ALS:iin vain 43-vuotiaana. En siedä hautausmaita. Minulle tämä kaappi edustaa naisen henkeä. Siihen kiteytyy koko persoona. Kuinka ollakaan rakas, kaappini ei mahdu keittiöömme. Ei, vaikka miten laskin, mittailin, mallailin. Pakko oli hyväksyä totuus. Ei mahdu, ei sovi. Vaniljasydämestä löysin uudet, hurmaavat kalusteet astioiden säilytykseen ja se rakas kaappini saa uuden elämän toisesta huoneesta askatelujeni ja nukkekotijuttujeni säilytyskaappina. Se sopii! Sisustajanainen oli myös kova käsityöihminen. Hänen muistonsa jatkaa vahvasti elämäänsä yhä kodissani, enkä luovu kaapista, sillä se on yhä the Kaappi.