Aleksin lähdettyä seinät tuntuivat kaatuvan Gertin päälle. Joka esine, huonekalu muistuttivat Aleksista. Silti Hertta ja Kerttu häilyivät ajatusten taustalla.

"Minun on päästävä ulos," mutisi Gert.

Amandan putiikin ovea ohittaessaan, Gert tunsi lämpöisen henkäyksen ihollaan, joka oli lohtua, toivoa tulvillaan ja pian oli Amanda siinä. Hellästi halaamassa ja huomaamattaan Gert oli siirtynyt putiikkiin sisälle. Kyyneleet polttivat kuumina silmäluomien takana. Yllättävä lohtu ja empatia silittivät hellänä olevaa sydäntä ja Gert suli.

"Gert kulta, olen juuri lähdössä kotiin ja minulla olisi siellä herkullinen kakku. Tulisitko jakamaan sen kanssani? Se ilahduttaisi minua kovasti." Gert siinä ilahtui. Amanda ei heti syöksynyt kysymään mikä häntä vaivasi, koska aivan varmasti keiju oli huomannut hänen kumaran olemuksensa ja itkusta turvonneet silmänsä. Eihän muuten olisi hyödyntänyt keijun taikojaan ja halannut häntä.

"Tulen mielelläni," sai Gert huokaistua.

Amandan pieni mökki huokui kotoisaa tunnelmaa, lämpöä ja unohdusta. Silti Gert ei voinut unohtaa, ei tietenkään. Kun keiju kattoi kakkua pöytään, Gert oli hiljaa ja pohti miten kertoisi huolensa. Amanda laittoi herkullista mesimehua ja odotti. Gert saisi tehdä aloitteen, hän ei missään nimessä alkaisi utelemaan.

"Sinulla on sievä koti. Olet muuttanut järjestystä."

"Sakari auttoi minua tekemään pienen keittiöremontin ja vaihdoimme huonekalujen paikkaa samalla. "

"Sakari Hirvi on kovin ystävällinen."

"Niin on. Kerrassaan hurmaava tai siis niin, ystävällinen ja luotettava," Amanda koetti korjata. Gert vilkaisi keijua ja hänestä keijun posket näyttivät punehtuneen. Koko kylästä Sakari ja Amanda olisivat oiva pari ja Sakarin pojat olivat kerrassaan ihastuneita Amandaan. Mikäköhän heitä viivytti? Gertistä tuntui helpottavalta pohtia hetki muiden asioita. Samalla hän sai huomata, ettei se elämä kenelläkään niin yksioikoista ollut, ei edes taikoihin kykenevällä kukkaiskeijulla.

"Amanda, olit aikaisin tänään putiikissasi. Näitkö, tuota, näitkö Aleksin?"

"Kyllä minä näin."

"Kävikö hän luonasi?" Amanda tyytyi nyökkäämään. Hän toivoi voivansa auttaa jotenkin. Toki keijupöly soveltui myös sydämen asioihin, mutta seuraamukset saattoivat olla yllättävät, eikä Amanda tahtonut koskaan käyttää taikapölyään niin tärkeisiin asioihin. Olisihan hän saanut pienellä pölläytyksellä kotinsakin vaikka millaiseksi, mutta hän nautti Sakarin kanssa puuhastelusta.

"Taidat sitten tietää..."

"Aleksi ei kertonut syytä lähtöönsä."

"Ah, vai niin. No, se on ihan hyvä. Sinulle minä kuitekin tahdon kertoa. Ehkä voit auttaa minua. Minä nimittäin sain eilen tietää  olevani pienen tyttönallen isä." Gert antoi sanojensa vaikuttaa ja leijua ilmassa. Amanda oli hiljaa ja antoi sanojen painua ymmärrykseen.

"Olet isä? Mutta..."

"Minä rakastuin muutama vuosi sitten tulisesti erääseen Herttaan. Opiskelut ja työt ajoivat meidät erilleen, Hertan eri maahan. Jotenkin vain kaikki hiipui nopeasti. Emme kumpikaan kai tienneet mitä tahdoimme suhteestamme. Jos Hertta olisi jäänyt, uskoisin, että olisimme yhä yhdessä. Rakastin Herttaa kovasti, mutta minua loukkasi, että hän lähti niin huoletta maailmalle, eikä hänestä kuulunut enää mitään."

"Sanoitko Hertalle, ettet olisi tahtonut hänen lähtevän tai olisitko voinut itse lähteä mukaan?"

"Olin ylpeä. Odotin Hertalta osoitusta, että hän ei tahtoisi lähteä ilman minua."

"Voihan! Hertta varmaankin odotti sinulta samaa. Mutta menneet ovat menneitä, eikä jossittelu nyt auta. Hertta lähti, sinä jäit ja ette pitäneet yhteyttä. Hertta kantoikin pientä karhun alkua mahassaan. Miten sait tietää?"

"Törmäsin eilen Herttaan ja tämän tyttäreen, meidän tyttäreen, pieneen Kerttuun. Ei Hertta suoraan sanonut, mutta Kertun ikä, Hertan punastuminen ja mieti nimeäkin! Gert, Kerttu... Ihan selvä asia!"

"On on! Se on totta, mutta mitä nyt? Mitä sinä tahdot? Onko sinulla vielä tunteita Herttaa kohtaan?"

"Sehän tässä se suurin ongelma on. Ilman muuta tahtoisin Kertun elämääni ja tavallaan Hertankin. Mutta rakastan Aleksiakin kovasti. En tiedä mitä tehdä!"

"Kuutele sydäntäsi. Ensimmäiseksi sinun täytyisi selvittää onko sinulla mahdollisuuksia päästä Kertun elämään. Mitä Hertta on asiasta mieltä? Mitä jos hän on parisuhteessa?"

"Voi Amanda! Olet aivan oikeassa! Minun on tavattava Hertta ja selvitettävä asiat. En tiedä mitään Hertan nykyisyydestä. Minun on mentävä Kisuleille. He tietävät. Jos saisin Hertan yhteystiedot, jos hän suostuu tapaamaan minut..."

"Pelko pois Gert ja toimintaa! Niin ne asiat selviävät, kun katsoo rohkeasti totuutta silmiin. Syöhän nyt kakkua, jotta jaksat. " Amanda hymyili ja leikkasi reilun palan Gertin lautaselle. Gertin olo oli jo paljon parempi.

Kun Gert oli lähtenyt ryhdikkäänä kohti Kisuleiden vaaleanpunaista taloa, Amanda istahti puun katveeseen. Hänellä oli hyvä mieli. Ilman taikoja oli Gertin mieli parempi ja aina on helpompaa elää ja tehdä päätöksiä, kun faktat ovat selvillä. Amanda vajosi omiin unelmiinsa, joiden päätähti oli muuan sarvipäinen herrasmies...

Samaan aikaan Hertta istui kotonaan kaukaisuuteen tuijottaen.

Kerttu leikki lattialla. Hertta ei ollut nukkunut lainkaan yöllä. Mitä jos Gert etsii hänet käpäliinsä? Mitä jos ei etsikään? Kumpikin ajatus kouraisi, mutta pahemmin se, ettei Gertistä enää kuuluisikaan. Hertta oli kaikki nämä vuodet kaivannut Gertiä ja miten häneen oli koskenutkaan, kun hän oli kuullut huhuja Gertin suhteesta Aleksiin. Ehkä hänellä ei ole enää mahdollisuuksia Gertin sydämeen, mutta Kertulla on oikeus isäänsä. Jos Gert niin tahtoo, hän saa tutustua tyttäreensä. Se oli ainakin varmaa Hertan mielessä. Kertun kautta myös Hertalla olisi pieni paikkansa Gertin elämässä. Sekin olisi parempi, kuin ei mitään.

Aleksi oli saapunut ystävänsä Tapion luokse pääkaupungin sykkeeseen. Tapio oli ilahtunut suunnattomasti voidessaan olla ystävälle avuksi ja niin karhut vaihtoivat kuulumisiaan punaviinin siivittäminä.

"Aleksi kulta! Gertillä on oikeus tavata tytärtään, jos tämän äiti siihen suostuu. Sinähän olet aina pitänyt pennuista!"

"Olen, olen, mutta en omassa kodissani! Mikä hyrskyn myrsky ja tahmaisten tassujen sekamelska. Apua! Ajatuskin kauhistuttaa! No, se on kuitenkin huolista pienin. Tietysti suostun mihin vain, kunhan Gert pysyy luonani ja on onnellinen. Suurin huoli on se, että Gertillä on ollut selvästi voimakkaita tunteita tätä Herttaa, tyttökarhua, kohtaan ja jotakin on yhä jäljellä. Ajatuskin siitä, että minun rakas Gert jättäisi minut ja ryhtyisi elämään karhuperheen elämää, suorastaan etoo ja kauhistuttaa!"

"Mitä sinä täällä teet? Sinunhan pitäisi olla siellä, taistelemassa rakkautenne tähden!"

"Äh, minä vain ärsyttäisin Gertiä niin, että vielä ajaisin hänet Hertan syliin. Näin oli parempi. Sinne Gert jäi itkemään perääni. Hän saa nyt ihan rauhassa pohtia mitä tahtoo. Ainakin hänellä on ikävä minuaKIN."

"Se on kyllä totta. Osaat kieltämättä olla ärsyttävä, kun hermoilet jostain. Ihan hyvänä ystävänäsi tämän sanon."

"Tietysti Tapio. Tiedänhän tosiaan itsekin millainen olen."

"Saat olla täällä niin kauan, kuin katsot tarpeelliseksi, mutta ole kiltti ja ilmoita Gertille missä olet. Hän on varmasti huolesta sairas."

"Minä lupaan. Ilmoitan illalla. Puhutaan välillä muusta, kuin minun ongelmallisesta parisuhteestani. Mitä sinulle kuuluu?" Karhut alkoivat keskustella kaikesta muusta ja sinkku-Tapiollakin oli omat päänvaivansa. Aika kiisi kuin siivillä. Hetkeksi Aleksikin unohti huolensa ja nautti viinistä ja ystävän seurasta.