Amanda heräsi levottoman yön jälkeen. Sakarin lähdettyä keiju oli pyrkinyt vaientamaan kuiskivat äänet, jotka kyselivät oliko hän varma mihin oli ryhtymässä suostuessaan Sakarin pyyntöön. Mentyään petiin, ääniä oli ollut mahdotonta olla kuulematta. Niinpä yö oli tuntunut vuoden pituiselta, eikä aamun valkeneminen tuonut toivottua helpotusta. Hetken Amanda istui vuoteellaan kesken petauksen. Hän rutisti tyynyä, kuten näkymätön voima hänen sydäntään. Mitä kummaa Amanda nyt pelkäsi? Hän koetti niin elää hetken kerrallaan ja olla pelkäämättä tulevaa, mutta silti huolestutti, pohditutti. Mitä, jos Sakari tahtoisi muuttaa yhteen, perustaa perheen? Keijusta äiti kahdelle hirven pojalle? Ajatuskin kauhistutti, vaikka hän niin piti Sakarin pojista Haneliuksesta ja Helgestä ei hän kuitenkaan miksikään äitihahmoksi tahtonut. Amanda rakasti pikkuista mökkiään ja omaa liikettään! Elämä oli suloista juuri näin.

Matkalla liikkeelleen Amanda päätti poiketa Sinin luona ja ehdottaa, ettei heidän tarvitsisikaan tulla avuksi Orvokin kanssa. Voisivat rauhassa keskittyä Orvokin mökkiä suunnittelemaan.

Sini otti Amandan vastaan hiukan hämillisen oloisena ja talon hassu koira haukkui jotakin keittiössä. Vilahtiko siellä jotakin?

Sini tarttui nopeasti Amandaan ja sai tämän huomion pois keittiöstä.

"Mitä sinä tänne piipahdit? Olisimmehan tavanneet kohta liikkeessä." Sini koetti pitää äänenstä ystävällisenä ja kepeänä.

"Ajattelin, ettei tänään ole mikään hätä sinun ja Orvokin tulla liikkeelle. Voisitte rauhassa suunnitella sitä Orvokin mökkiä."

"Se on mainio ajatus! Nähdään sitten huomenna. "

"Sini, onko sinulla kaikki hyvin? Olethan viihtynyt haamun kanssa tässä Orchid-mökissä? Sievä koti teillä ainakin on."

"Kyllä vain... Ihan hyvinhän täällä menee. Mutta menehän jo, että saat liikkeen ajoissa auki," Sini johdatti Amandan topakasti ovelle.

Amanda lähti kummastuneena ja ajatteli, että jahka saa omat asiansa takaisin raiteilleen, hänen täytyisi kyllä jutella Sinin kanssa. Siinä mökissä ei kaikki ollut kunnossa! Sitä paitsi Amanda oli niin aikaisin liikkeellä, ettei ollut mikään kiire.

Liikkeeseensä saavuttuaan Amanda siivoili ja asetteli uusia pikku esineitä näytille ja ajatuksiaan rauhoittaakseen hän teki ikkunaan tuulikellon.

Juuri, kun hän sai tuulikellon ripustettua ikkunaan, liikekin oli ollut jo hyvän tovin auki, astui ovesta Sakari poikiensa kanssa. Helge tahtoi heti Amandan syliin ja Hanelius kärtti omaa vuoroaan. Amandaa nauratti ja samalla huolestutti. Sakari oli tainnut kertoa jo pojille.

"Ajattelimme viedä sinut pikku piknikille. Eikö olisi sopiva hetki pitää ruokatauko?" Sakarin silmät loistivat ja Amandan oli vaikea katsoa Hirveä.

"Sakari-kulta. Minulle on tulossa tilaus ja olen yksin. En millään jouda nyt piknikille." Amandan sydäntä kylmäsi oma valkoinenvalheensa. Ei hyvä alku suhteelle, mutta hän ei kyennyt juuri nyt esittämään perhettä. Hänen täytyisi puhua Sakarin kanssa asiat selviksi.

"Sepä harmillista, mutta ehkäpä illalla voisit tulla käymään meille?"

"Voi Amanda-kiltti, tule, jooko, tule!" Pojat rukoilivat yhteen ääneen.

"Hyvä on. Minä tulen illalla. Miten sinä pääset työmaaltasi?"

"Ei hätää. Maali loppui kesken ja joudumme odottamaan uutta satsia. Olen vapaalla koko päivän. Tule, kun sinulle sopii." Sakari ja iloisesti pomppivat pojat lähtivät.

Amanda jäi istumaan ja ihmettelemään elämän kulkua.

Gert makasi vuoteellaan ja mietti hänkin miten yllättäviä käänteitä elämä voi tuodakaan eteen. Hänen yönsä oli ollut jälleen kurja. Kun hän oli viimein puhelun jälkeen nukahtanut, olivat painajaiset piinanneet.  Oli uuden päivän alku, mutta mikään ei ollut selvinnyt, kaikki oli yhtä sekavaa, kuin eilenkin.

Aleksi oli soittanut illalla kertoakseen olevansa ystävänsä luona ja kaikki oli sinällään hyvin. Aleksin äänen kuuleminen oli saanut Gertin entistä sekaisemmaksi.  Häntä hävetti, ettei hän ollut kovinkaan monta ajatusta ehtinyt Aleksille suoda, vain Hertta ja Kerttu pyörivät hänen mielessään. Aleksi ei ollut kysynyt mitään. Puhelu oli ollut lyhyt ja viileä. Gertkään ei kyennyt mitään sanomaan, ei ollut mitään kerrottavaa. Niinpä asialle piti tehdä jotakin ja tänään! Hän ei tekisi yhtään mitään, ennen kuin oli soittanut Hertalle.

Gert nousi ja istuutui jälleen pöydän ääreen. Pää oli aivan tyhjä ja sydän jännityksestä kylmä. Hän pyöritti Hertan numeron ja toivoi tämän vastaavan.

Hertta oli juuri lähdössä Kertun kanssa puistoon leikkimään, kun puhelin alkoi soida. Hertta tiesi ja tarttui luuriin hermostuneena.

"Hertta Otsola," hän vastasi ja ääni hiukan särähti.

"Gert tässä hei. Anteeksi, että soitan ja näin aikaisin. Tahtoisin todella puhua kanssasi. Olisiko se mitenkään mahdollista?"

"No, tuota... Totta kai. Mutta olisi parempi puhua ihan kasvotusten."

"Ilman muuta. Miten vain sinulle ja Kertulle sopii."

"Tahtoisitko tulla jo tänään?" Hertan kädet hikosivat. Hänkin tahtoi selvittää asiat. Vihdoin vuosien salailu olisi ohi.

"Mielelläni! " Gertin sydän alkoi lämmetä, veri kiertää raajoihin. Jännitys laantui, tilalle alkoi levitä helpotus.

"Tulisitko tänne meille, vaikka ilta päivällä?"

Kun Gert laski luurin, hän istui hetken mykistyneenä ja sitten alkoi aamutoimet. Hertta suostui tapaamaan hänet! Hän saisi nähdä missä Hertta ja hänen tyttärensä asuvat ja he juttelisivat asiat halki. Mikä helpotus! Niin Gerti paineli suihkuun ja lauloi sydämensä kyllyydestä! Ei ollut Aleksikaan nalkuttamassa hänen surkeasta lauluäänestään.

"Tästä tulee hyvä päivä," karhu sanoi peilikuvalleen.