Onnekkaiden sattumien päivää toivotellen,

Juustolan Alina

"Koko kylän puolesta toivotamme sinulle mitä parhainta joulua," Aada työntää vaunut Sylvian luo, joka on täysin mykistynyt. Hän pelkää avata suutaan, sillä nyyhkäisy ei ole kaukana. 

"Huomasimme miten joudut kantamaan Oliveria ja ajattelimme miten paljon mukavampaa teillä kummallakin olisi, kun Oliver matkaisi vaunuissa," Katariina selittää pehmeällä äänellä.

Kyyneleet kihoavat väkisinkin Sylvian silmiin. Hän rutistaa Olivieria itseään vasten. Miten lämpimältä ja hyvältä hänestä tuntuukaan. Jokainen kyläläinen on osallistunut vaunujen hankitaan, jotta hänellä olisi edes vähän helmpompaa.

"Minä... En tiedä mitä sanoa... Olen sanaton. Koko sydämestäni kiitos. Kiitos kaikille!" Sylvian sydän takoo liikutuksesta ja kyyneleiden pidättämisestä. Aada ja Katariina huomaavat Sylvian liikutuksen ja se saa kosteuden nousemaan heidänkin silmiinsä. Sylvia laskee hellästi unisen pojan vaunuihin, jonne pikkuinen tyytyväisenä nukahtaa tuota pikaa. Naiset katselevat hetken poikaa ja toisiaan. Nähdessään kyyneleet toistensa silmissä, he purskahtavat iloiseen nauruun ja halaavat toisiaan. 

Roosa ja Olivia ihastelevat vaunuja tovin ja ihmettelevät äitiensä käytöstä, kunnes vetäytyvät omien vaunujensa ääreen.

Keijukaiset katselevat Sylviaa, Aadaa ja Katariinaa. 

"Voihan keijupöly sentään! Epäitsekäs teko on kaunein osoitus aidosta välittämisestä," kuiskaa Sini leveästi hymyillen.

"Tiedä siitä epäitsekkyydestä, mutta keijupöly, taiat, siinä vasta kannattava bisnes. Ajatella, että saimme tämän aikaan taikakekseillä," kuiskaa Orvokki.

"Onneksi minun itsekkäällä ajatuksellani oli lopulta näin hyvät seuraamukset," toteaa Amanda. "Tahdoin vain rauhan kylään, en jaksanut kireitä naamoja ja kiukkuisia asiakkaita. Mutta Orvokki, oli tuuria, ettei taikavoimamme paljastuneet ja kaikki meni näin hyvin. Taikojen käyttöön ei pidä tuudittautua. Pitäisihän meidän ottaa huomioon kolminkertaisuuden laki. Kaikki taiat, toiveet ja tekomme tulevat kolminkertaisina takaisin. Vaikka tällä teolla oli hyvä lopputulos, en ole varma miten lakia sovelletaan, kun sen lähtökohta oli itsekäs," Amanda jää tuumailemaan asiaa. 

Lapset, pennut ja vasat hihkaisivat hämmästyksestä ja ilosta, sillä lahjavuoren lisäksi heitä vastassa olivat kaksi tonttua! 

"Menkää vain lähemmäs kuusta," tonttutyttö kannustaa.

"Kuka tahtoo jakaa paketit," tonttupoika kysyy. Lapset vain muikistelevat ja ujostelevat, joten päätetään, että tonttu jakaa paketit.

Paketit aukeavat vauhdikkaasti ja tilan täyttää ilon kiljahdukset. Mio Kisuli sai komean veneen ja junan, pikkuiset Liinu, Liia ja Miro saivat puput pyörillä. He alkavat heti leikkiä. Olivia-tyttö on ratketa ilosta ja hämmennyksestä. Hän sai huikean hienon nuken, niin hienon, ettei hän henno ottaa sitä paketista. Vaunut ovat ihanat ja siellä matkustaakin jo herttainen nalle.

Myös Roosa Ruusula sai samanlaiset vaunut nallella. Hän pohtii mielessään, että vaunut tulevat rakkaan Lontoon tuliaisnuken vaunuiksi ja vuoteeksi. Leona Kisuli sai upean nukkekodin ja nallen. Nallen kanssa Leona tutkii lumoutuneena nukkekotiaan. Kenelle viereinen nukkekoti on?

Helge ja Hanelius Hirvi ovat saaneet jalkapallot ja peli alkaa heti. Potkuvuorossa on Miro. Missä on Helge?

Helgen haave toteutui. Hän sai rummun, jota kiertää esittelemässä muille.

Viimein paljastuu kenelle nukkekoti kuuluu. Se on Olivialle! Sylvia taistelee kyyneleitä vastaan. Hänen tytärtään on huomioitu niin kauniisti kyläläisten toimesta. Moisiin lahjoihin hänellä ei olisi ollut varaa. Sylvian oli annettu ymmärtää, että on vain pientä jouluista ohjelmaa, lahjat voisi antaa kotona, jottei tulisi epäarvoista tilannetta. Salaa muut olivat sopineet, että lahjat hankittaisiin yhdessä ja Olivia huomioitaisiin erityisesti. Myös vanhimmat lapset tiesivät tämän ja olivat innolla mukana tuomassa hyvää mieltä kiltille, isättömälle tytölle. Olivia rutistaa nallea itseään vasten ja hämmentyy mahtavasta lahjasta. Onko se todellakin hänelle? Roosa ja Leona iloitsevat Olivian puolesta ja Sylvia kutsuu heidät joku päivä leikkimään talolla Olivian kanssa.

Oliviaa ihan itkettää upea lahja ja hän halaa nalleaan entistä tiukemmin. Roosa paljastaa ylpeänä olleensa mukana valitsemassa lahjoja Olivialle. Roosa miettiikin itsekseen miten suuri on antamisen ilo. Se on, kuin saisi itselleen lahjoja. Hän itse ehdotti äidilleen, ettei hän tarvitse muuta, kuin vaunut nukelleen. Olivialla on paljon vähemmän mitään ja ennen kaikkea Olivialla ei ole isää. Roosa koki nöyrää kiitollisuutta, miten hänellä oli kaikki hyvin. Samaa hän toivoisi kaikille muillekin.

Tontut leikittivät iloisia lapsukaisia ja vanhemmat nauttivat lasten riemusta. 

Takaseinällä oli vielä eräs esine, joka oli vailla omistajaa. Sylvian silmät olivat sitä pälyilleet ja hän koetti päätellä kenelle se voisi olla. Hän oli oikeastaan ainoa vaihtoehto lahjan saajaksi. Sydän tykytti kiivaasti, kun Sylvia odotti, koska lahjan saaja paljastuu.  

Iloinen puheensorina täyttää nuorisoseuraintalon alasalin. On aika käydä kutsuvan pöydän antimia maistelemaan. 

Katariina Kisuli kiittelee juuri Amanda Aurinkoista suorastaan "taianomaisista" kekseistä.

"Sinähän voisit pitää minulle leivontakurssin! Koko perhe hullaantui kekseistä ja täytyy myöntää, että pennutkin rauhottuivat, kuin lumottuina. Meillä on ollut kerrassaan ihanan levollista. Ei kissatappelun kissatappelua pentujen välillä!" Amanda punasteli ja hitusen myös säikähti oivaltavatko kyläläiset keijujen osaavan taikoa. Eivät kai keksit olleet liian vahvoja? Katariina vaikutti kuitenkin vain perin tyytyväiseltä. Amanda osasi joitakin erikoisia leivontaniksejä, joita oli oppinut jo pikkutyttönä Keijulassa, äitinsä huomassa.

"Olisi hauskaa leipoa yhdessä! Ehkäpä voin raottaa joitakin keijujen mausteita, joista voisi olla hyötyä sinulle. Olen käsittänyt, että olet itse mainio kokki ja leipuri."

"Kiitos kehuista, mutta paljon olisi vielä opittavaa, jotta voisin kenties joskus perustaa pienen leipomon," Katariina punastui vienosti paljastaessaan unelmansa.

"Sehän on mainio idea! Pidämme siis leivontapäivän pian," Amanda iloitsi. Hän viihtyy muutenkin hyvin Katariinan seurassa.

Roosa pitää seuraa Olivialle. He tutkivat yhdessä komeaa karttapalloa (Ruotsin tuliainen) ja kuvittelevat yhdessä millaista eri maissa mahtaa olla. Roosa myös näyttää Olivialle missä maassa Liljojen Laakso sijaitsee.

Aada Ruusula tarkistaa, että kynttilät palavat tasaisesti ja että kinkkuviipaleita on valmiiksi leikattuna tarpeeksi.

Toisella puolen pöytää Orvokki jutustelee Sylvian ja Oliverin kanssa. Lapset aina lumoutuvat keijukaisista ja Oliverkin tapittaa veikeästi hymyillen siivekästä olentoa. Sylvia nauttii tunnelmasta. On ihanaa viettää joulua isolla väellä!

Sini on saanut syliinsä Kisuleiden pikkuisen riiviöpojan Miron. Isosisko Leona vahtii Liiaa ja Liinua. Missä luuraa Mio, kissanpojista vanhin? Sakari Hirven pojat, Helge ja Hanelius, ihmettelevät komeita olkipukkeja. Heidän tekisi mieli koettaa ratsastaa niillä. Huomaisikohan kukaan?

Rudolf Ruusula kuuntelee ihmeissään Sinin, Lukin ja Hämyn kertomusta veljesten tapaamisesta. Kyläläiset olivat jouluilon ja taikojen vallassa ottaneet häminkäiset avosylin vastaan. Mennet olivat menneitä, häminkäisten isä julma murhaaja ja mitä ikinä mökissä olikaan aikoinaan tapahtunut, sai murhat loppumaan. Ehkä asiat vielä palaisivat kummittelemaan asukkaiden mieliin, mutta juuri nyt kukaan ei pilannut lämmintä tunnelmaa palaamalla menneiden kauhujen ääreen. Paitsi...

"Sinulla ei sitten ole anoppikokelasta kiusanasi," Rudolf vitsailee hitusen makaaberisti.

"No jaa. Kun veljekset olivat saman katon alla, astui luuranko kaapista. Heidän äitihän se oli odottanut hetkeä, jolloin perhe olisi jälleen koossa. Ei millään pahalla pojat, mutta teidän äitinne ei ole helpoimmasta päästä," Sini virnistää. Hämy ja Lukki naurahtavat kuivasti. "Mutta teidän pikkusiskonne on kerrassaan herttainen," jatkaa Sini.

"Mitä? Pikkusiskonnekin?" Rudolf hämmästyy.

"Äiti onkin kerännyt rohkeutta ja itsetuntoa kuolemansa jälkeen. On oppinut ymmärtämään, ettei ole enää mitään menetettävää ja päättänyt, ettei kukaan häntä enää jyräisi. Hän on suorastaan äitimuori helvetistä! Pikkusiskomme on sama herttainen tytönhaamu, kuin ennen muinoin. Siellä kaapissa hänkin on lymyillyt," Hämy kertoo.

"Orchidissa on siis kummitellut aivan oikeastikin, enkä vain minä," myöntää Lukki.

Pöydänantimia ihastelee synkeä hahmo. Aleksi, joka ei ole maistanut vieläkään keijujen keksejä. Heillä on yhä Gertin kanssa välit vaivautuneet. Hän kokee itsensä erityisen yksinäiseksi ja petetyksi, sillä Gert on viemässä joululahjaa Kertulle.

"Jopa jouluna tuo pieni äpärä vie voiton minusta", pohtii karhu. Aleksi säälii itseään iloisten kyläläisten keskellä ja väistelee mukavia naapureita, jotka koettavat huomioida hänet. Kunpa Gert ja Aleksi pian maistaisivat keksejä ja pääsisivät sopuun!

Pian jouluherkkujen tuoksu saa mahan ja toisenkin murisemaan ja keskustelu jatkui täysien lautasten ympärillä. Lapset, pennut ja vasat malttavat syödä rauhassa, kiitos keksien pitkäkestoisten taikojen ja sen, että he eivät ole nähneet mitä ylhäällä onkaan...

Isoimmat lahjat on jätetty paketoimatta, kuten pikkuisen Oliverin komeat vaunut. Ketkäköhän saavat suloiset nukenvaunut ja nukkekodit?

Nojatuoleja koristavat hurmaavat joululuistinsukat (Lahden markkinoilta hankittu 2010).

Mitäköhän lahjoja lapsille on paketoitu? Pian se selviää. :o)

Alakerrassa on pöydät notkuvina.

Liljojen Laakson joulupöytä on täynnään suussasulavia herkkuja, joita kylän väki on tehnyt nyyttikestihenkeen. Kiitos jälleen uskomattomalle taituritaikurikokille eli Jatalle!

Astioita on kerätty eri talouksista.

Tunnelmaa luo komea kynttiläkruunu (vielä tosin sähkötön). Hankinta Minimaailmasta.

Jouluista tunnelmaa luovat olkihahmot. Kyläläiset rakensivat joulun iloisina, rauhassa ja stressittä. Seuraavaksi katsotaan miltä nuorisoseuraintalon yläkerta näyttää.  

"Voi Kaapo! Meidän oma koti! Ensimmäinen joulumme kahdestaan! Ihanaa!" Hillevi myhäili nojatuolissaan kesken piparien leivonnan. Kaapo kaatoi punaviiniä laseihin.

Yksi satsi pipareita olikin jo syöty. Jäljellä oli vain kaksi piparkakku-ukkelia (Jatan tytöille kiitokset!). Nuoren parin rahat olivat kovin tiukilla huonekaluostosten jäljiltä. Joulu oli vaatimaton, mutta sitäkin rakkaampi ja täynnä tunnetta.

Astioita he olivat saaneet Liljojen Laaksolaisilta, jotka olivat pitäneet pienen astiakeräyksen nuoren parin avuksi.

Hillevi oli taituri leipomaan, mutta Kaapossa heräili kokki, kun hän katseli omaa keittiötään.

"Toivottavasti Hillevi malttaa päästää minut testaamaan kokin taitojani! Hillevissä kun on hiukan pomottavan pirttihirmun vikaa," pohti Kaapo itsekseen.

Pikkusohva sai uuden elämän yläkerrassa ja uusin pehmustein ja tyynyin.

Kauniin vuoteenkin Amanda oli pariskunnalle löytänyt ja sitä he olivat jo muutaman yön ehtineet testaamaan (ostin kauan sitten huutonetin kautta Minimamilta).

"Oma sänky, oma rauha,"  oli Kaapo edellisiltana kuiskutellut hihittävän Hillevin korvaan.

"Kaapo-kulta! Arvaa mikä olisi ikimuistoinen joululahja?"

"Joululahja?" Kaapo terästyi mietteistään. " Oma talo tietenkin." Kaapo epäili itsekin vastauksensa olevan epätyydyttävä Hillevin korvissa.

"No sekin toki, mutta olemmehan tässä jo muutaman yön ehtineet asustaa. Katsos Kaapo, meillä on nyt yhteinen velka ja yhteistä omaisuutta. Kai sinussa on sen verran herrasmiestä ja romantikkoa, että ymmärtäisit ilman pyyntöänikin kosia?"

Kaapo tuntui vajoavan pöydän alle. Eikö Hilleville mikään riitä?

Kisuleiden suloinen talo hehkui suurten tammien varjossa kotoisaa valoaan (pieni tulipalovaara, kun valaisen sähköttömiä taloja palavilla tuikuilla. Pyromaanin vikaa?). 

Uupunut rouva Kisuli, Katariina, avasi oven pikkuinen Liinu sylissään. Taustalta kuului aikamoista miukunaa ja mouruamista.

"Hei Amanda! Onpa mukava nähdä sinut! Suo anteeksi väsymykseni. Pikku kisut ovat niin vallattomia joulua odottaessaan. Yritän tehdä suursiivousta, mutta näitä on liian monta Kristianille vahdittavaksi."

Amanda nappasi Liinun syliinsä. Pehmoinen turkki ja pienen kehräys tuntuivat aina yhtä suloiselta ja rauhoittavalta.

"Tässä on teille minun, Sinin ja Orvokin leipomia keksejä. Nyt lämmität maitoa kaikille ja rentoudutte yhdessä keksejä napostellen. Kyllä se joulu tulee ilman suursiivoustakin, eikä se ole pienestä maitohetkestä kiinni, eihän? Tämä on keijun ystävällinen määräys."

"Voih Amanda! Olet aivan oikeassa! Olemme koko perhe pienen maitohetken tarpeessa." Katariina hymyili. Amanda nosti pikkukisun emonsa syliin ja jätti perheen nauttimaan keksien lumosta. Ehkäpä talossa olisikin rauhallisia päiviä edessä.

Kotonaan Amanda istuutui pihalleen kera Luna-pupun, Karlos krokotiilin, muutaman keksin ja kukkaiskeijuromaani. 

Oli vihdoin keijun oma hetki. 

"Uskallankohan maistaa enempää keksejä? Niiden taiat taitavat olla vahvoja, " Amanda pohti ja teki pienen liikkeen keksien yllä poistaen edes osan taioista.

"Toivottavasti taiat tekevät tehtävänsä ja saavat ihmiset leppoisalle joulutuulelle," haaveilee Amanda.

Seuraavana aamuna Aada ja Katariina kohtasivat ja jäivät keskustelemaan edellisen illan ilahduttavista tapahtumista ja heränneistä ajatuksista.

"Keijut olivat oikeassa, kun neuvoivat pitämään tauon. Keitin kerrassaan herkulliset ja suklaiset kaakaot Roopelle ja Roosalle, itselleni ja Rudolfille haudutin suosikkiteetämme. Ne keksit! Ne olivat sanoin kuvaamattomia! Jo niiden tuoksu sai ihmeitä aikaan! Meillä oli kerrassaan ihana ilta. "

"Sama juttu meilläkin, Aada. Pikku kisut rauhoittuivat tultuaan nuuhkimaan keksejä. Kristian alkoi pohtia, miten hassua tämä joulutouhu on. Itse ehdotin, että pitäisimme rauhallisen joulun. Muutama lahja pennuille, hyvää ruokaa ja kiireettömyyttä. Silti minulla on tunne, kuin tahtoisin tehdä jotakin ihan muuta, erilaista," Katariina Kisuli huokaisi.

"Minä sain eilen ajatuksen. Joka kodissa stressataan joulusta. Miksi emme pitäisi yhteistä joulua nuorisoseuraintalolla? Laittaisimme yhdessä paikat siistiksi, sopisimme ruoista, hankkisimme yhdessä lapsille lahjoja. Silloin kaikki saisivat tasa-arvoisen joulun, eikä kenenkään tarvitsisi pingottaa joulun suhteen."

" Aivan mahtava idea! Olen ilman muuta mukana," Katariina ehti vastata Aadan kysymykseen, kun hän huomasi tutujen hahmojen lähestyvän.

Sylvia kantoi pientä, mutta kovin painavaa poikaansa Oliveria ja kädestä häntä piti hänen suloinen tyttärensä Olivia. Sylvia oli ajatuksiinsa vaipunut ja murheet vetivät hänen ryhtiään lysyyn, mikä ei jäänyt huomaamatta katsojilta.

"Hei Sylvia! Voi anna suloinen Oliver syliini. Saat hetken lepuuttaa käsiäsi. Hei sinullekin Olivia. Onko kivaa, kun joulu lähestyy?" Sylvia laski Oliverin Aadan syliin ja Olivia nyökkäsi ujosti vastauksensa. "Sinulla on ihanat lapset," kehui Aada, jolla vauvakuume nosti päätään, kun Oliverin lämmin keho painautui hänen syliinsä. Katariinakin innostui lepertelemään pojalle.

"Missä te vietätte joulua? Lähdettekö sukulaistesi luo," Katariina kysyi.

"Kotona täällä vietämme keskenämme joulua. Minulla on varat tiukilla, mutta tärkeintähän joulussa on se tunnelma, rauha. Nautin siitä, että saan sen viettää lasteni kanssa, Omaiseni asuvat niin kaukana, ettei minulla ole varaa matkustaa lasten kanssa heidän luokseen." Sanat vain tulivat Sylvian suusta. 

"Olen pahoillani, ettet pääse omaistesi luo. Me olemme väsyneitä joulusstressiin ja pohdimmekin tässä, jos voisimme järjestää koko kylä yhdessä joulun nuorisoseuraintalolla. Silloin kenelläkään ei menisi niin paljon aikaa, hermoja ja rahaa jouluun. Olisitko kiinnostunut osallistumaan?" Aada hymyili lämpimästi Sylvialle, jonka silmiin kihosivat kyyneleet.

"Se olisi aivan ihanaa! Olen mukana. Teen mitä vain pystyn." Sylvia kiitti mielessään enkeleitään. Ajatus joulusta tuntui heti mieluisammalta.

Kun Sylvia oli lapsineen jatkanut matkaansa, Aada sai vielä yhden idean.

"Kerätään koko kylä varoja lahjoihin Sylvian lapsille. Oliverille on saatava vaunut, jotta Sylvian olisi helpompi liikkua lasten kanssa."

"Nuo lapsiraukat ansaitsevat kaikkea hyvää! Olivia on niin kiltti leikkiessään meidän pentujen kanssa. Kerrassaan esimerkillinen! Vaunut Oliverille on erittäin hyvä idea. Ei muuta, kuin kääritään hihat ja tuumasta toimeen,"  Katariina hihkaisi.

Keijut jatkoivat matkaansa Sylvialta Aleksin ja Gertin luo, mutta nämä eivät olleet kotona. Amanda ei ollut ehtinyt kumpaisenkaan kanssa jutella sen jälkeen, kun Aleksi oli palannut. Hän oli käsittänyt, että Hertta oli ottanut etäisyyttä Gertiin. Karhu sai tavata Kerttua, mutta aina läsnä oli muita. Lopulta ikävä Aleksia kohtaan oli ottanut vallan ja Gert oli muutenkin varma, ettei Hertta piitannutkaan hänestä enää. Niin Aleksi oli palannut taloon, mutta ilmapiiri karhujen välillä oli hitusen kireä, vaivautunut. Amanda toivoi, että taikakekseistä olisi apua tilanteen selvittämisessä. 

"Minä järjestän heille keksit. Näen kuitenkin heitä, kun olen töissä," Amanda totesi. "Nyt minun on lähdettävä Sakarin luokse. Menemme katsomaan taloa naapurikylään. Hillevi on niin ihastunut johonkin taloon. Jatketaan keksien jakoa toinen päivä. Voin kotiin palatessa viedä Kisuleille."

"Meidänkin täytyy mennä. Tiedä vaikka saisimme Orvokin sienimökkiä edistettyä tämän illan aikana," vihjaisi Sini.

"Juu, niin, mennään vain työmaalle. Toivottavasti Hillevin talo olisi asumiskelpoinen. Saisit heidät pois Sakarin luota." Orvokki oli hiukan masentunut koko talon rakennusurakastaan. Häntä oli huijattu perinpohjaisesti talopakettikaupassa. Pakettiin kuului vain ja ainoastaan runko. Itse piti tehdä ulko- ja sisäpinnat. Orvokki olisi tahtonut käyttää taikuutta, mutta SIni ja Amanda olivat kieltäneet sen ehdottomasti. Oli parempi, etteivät kyläläiset tienneet  heistä kaikkea. Talon rakentaminen taikakeinoin olisi aivan liian näkyvää.

Amanda oli saapunut talolle yhdessä Sakarin ja taloa välittävän Kilu Kilpikonnan kanssa. Amandasta talo näytti ihan mukavalta. Hän olisi itsekin voinut toimia talon välittäjänä ihan mielellään (Ostin talon kauan sitten huutonetin kautta).

Hillevi oli niin tohkeissaan, ettei kyennyt katsomaan taloa lainkaan kriittisesti. 

"Voi tulkaahan jo sisällekin! Minä niin tahdon nähdä millaista talossa on!"

Kaapo laahasi Hillevin jäljissä. Hän ei ollut yhtä innokas talon hankintaan. Vastuu talosta ja lainasta oli suuri. Kaapo olisi tahtonut nauttia vielä muutaman vuoden huolettomasta nuoruudesta ja matkustella.

"Minä rakastan mansardikattoa," julisti Hillevi talon portailla.

Sakari haastatteli Kilua talosta. Hän ei tahtonut, että nuoripari hankkisi mitään huonoa taloa ja mietti Sakari siinä itseäänkin. Pian hänellä saattaisi olla yksi työsavotta lisää. Talo kuulosti kyllä hyvältä ja ulkoa talo näytti vankalta ja hyvin rakennetulta. Ainoastaan hiukan keskeneräiseltä.

Viimein Hillevi pääsi nakemään unelmiensa kodin sisältä. Alakerrassa sijatsevat pieni eteinen, kylpyhuone ja varasto. Keskimmäinen kerros on avointa tilaa, joka on tarkoitettu keittiöksi. Yläkerrassa sijaitsee kaksi huonetta. Hillevi oli ratketa riemusta. Keittiö voisi toimia myös olohuoneena, jos tulisi jälkikasvua. Kaapo kauhistui.

"Nytkö se jo poikasiakin miettii," Kaapo pudisteli päätään. 

"Täällähän on jo hassu sohvakin," hihkui Hillevi ja istahti.

"Katsopas, Hillevi, tarkemmin. Se on tehty vanhasta pinnasängystä."

"No niinpäs onkin! Kyllä tässä kaksi mahtuu istumaan. Sopu sijaa antaa! Kaapo, tule nyt katsomaan! Meidän yhteinen sohva!" Hillevin rieumulla ei ollut rajoja. Lisäksi hän piti talon värimaailmasta ja tapeteista. " Me voisimme muuttaa jo jouluksi tänne," Hillevi mietti.

Kaapo katseli taloa ja piti kyllä näkemästään. Tosin hän mietti, mistä kummasta he saisivat huonekalut ja millä rahalla. Keittiökin oli niin kesken, ettei siellä ollut, kuin lavuaari!

Ylhäällä nökötti yksinöinen metallituoli (ensimmäinen kuohuviinikorkin rautaosasta taivuttamani tuoli, josta en ole ylpeä. Selkänoja on aivan nysä, kun laitoin istuin osan paikoilleen).

Kun talo oli moneen kertaan koluttu, joka nurkka tutkittu, Kilua haastateltu, seiniä ja kaakeleita koputeltu, väki istahti keittiöön. Kaapo purki huolensa sanoiksi ja tunnelma muuttui toiveikkaasta surkeaksi. Hillevikin alkoi myöntyä, ettei talon hankinta ehkä vielä olisikaan kovin järkevää. Amanda kaivoi keksit esiin. "Pidetäänpä pieni tuumaustauko ja nautitaan talon tunnelmasta," Amanda jakoi hymyillen keksejä ja Kaapon keksiin hän lisäsi vielä oman, pienen taikansa. 

Kaikki mutustelivat keksejään hiljaisuuden vallitessa. Talon lämmin tunnelma, keksien käsittämätön herkullisuus ja niissä piilevät taiat alkoivat vaikuttamaan. Kuin yhdestä suusta Kaapo ja Sakari alkoivat pohtia, miten talon osto onnistuisi. Olihan kyseessä kelpo yksilö. Amandakin oli uskaltautunut maistamaan murenan keksiä ja huomasi ehdottavansa, että nuorupari saisi hänen kauttaan edullisesti ja luotolla huonekaluja. Kilu kertoi, että avaimet saisi heti käteen, kun kauppakirjat olisivat allekirjoitettu. Yksi, iso pilvi vielä leijui nuorten unelman yllä. Rahoitus. Saisivatko he lainan? Kaapo oli saanu töitä lähimmästä kaupungista ja virka oli vakinainen, mutta Hillevi oli työtön. Sakari lupautui takaamaan lainan ja auttamaan miten vain kykenee. Niin Sakari ja nuoret sopivat mitä he tarjoaisivat talosta. Kilu lipsautti miten pitkään talo oli jo ollut kaupan. Kaikki kun eivät tahtoneet asua maalla ja metsän keskellä. Hintapyynnössä oli ilmaa. Niin Kaapo ja Hillevi tekivät tarjouksen. 

Kilu meni ulos soittamaan myyjille, neuvotteli pitkän tovin, mutta lopulta palasi sisälle ja julisti, että tarjous meni läpi! Amanda hymyili itselleen. Vihdoin Hillevi ja Kaapo muuttaisivat Sakarin luota pois, eikä hänen tarvitsisi tuntea jatkuvaa huonommuutta. "Joululahja itselleni," Amanda kuiskasi.