Prahan kuu ja muita unelmia

Orvokki Aurinkoinen ja Sini Kello istuivat työmaalla ja vilkuttivat iloisesti Sakari Hirvelle, joka tallusti heitä kohti. Sakari oli uuvuksissa toisen työmaan tähden ja nähdessään iloiset keijukaiset kummallisessa möntissä, hän ei todellakaan ilahtunut.

"Hienoa, Sakari, että pääsit tulemaan! Olen niin tohkeissani! Tästä on tulossa minun kotini," hihkui Orvokki jo kaukaa.

"Siis tästä, hmmm... Mikä tämä nyt onkaan." Sakari kurtisti otsaansa ja käänteli päätään.

"Tilasin itselleni kärpässienimökin Koti Kuin Unesi-yritykseltä. Tosin siihen ei kuulunut kasausta ja mökkipakettikin on ehkä hiukan vajaa, mutta tuli siinä lattiat ja itse mökin runko." Orvokki yritti hymyillä ja pysytellä positiivisena. Sakari jos kuka tekisi rungosta Orvokin unelmien kodin.

"Mökin runko... Entäs katto? Entäs koko sisus? Entä ovet ja ikkunat?" Sakari tunsi hien nousevan otsalleen.

Tässä vaiheessa keijut siirtyivät jatkosuunnitelmaansa, jolla saada Sakari taivuteltua työhön. Oli piknikin aika hitusella kejupölyä maustettuna.

Silmän räpäyksessä keijut olivat loihtineet oivan piknikin Sakarin turvan eteen. Maha jo murisikin hirvellä ja kukapa voisi vastustaa keijujen ihania, suussa sulavia pullia, perhosleivoksia, sienikaramellejä, hedelmäsalaattia, orvokkia- ja perhoskakkua. Sakarin kunniaksi keijut muistivat myös kahvin.

"Voisimme keskustella yksityiskohdista tässä evään äärellä, vai mitä?" Sini muikisteli. Hän piti huolen siitä, että kahvi oli taialla kunnolla maustettua ja Sakari vajoaisi keijulumouksen valtaan. Sakarilla oli hiipivä aavistus vaarasta, mutta se peittyi mahan murinaan.

"Minulla on kyllä juuri suuri työmaa meneillään, En tiedä miten ehtisin ryhtyä mökkisi tekoon. Eteenkin, kun se vaatii niin paljon työtä, " Sakari selitteli katsellessaan herkkuja.

"Istu toki alas ja kerro työstäsi," Orvokki houkutteli. Sakari istuutui ja keijut kaatoivat kahvia, leikkasivat paksuja paloja herkullisista kakuista. Ilmapiiri oli niin lempeä, että Sakari kertoi huolistaan. Joku hyvin varakas pohatta tahtoi rakennuttaa eläkepäivien kodin lapsuusmaisemiinsa. Talopaketti oli saapunut, kuten pitikin ja oli hyvin valmis. Jopa ulkopinnat olivat valmiiksi maalatut. Kuinka ollakaan, väri ei varakasta herraa mielyttänytkään ja Sakari joutui hiomaan koko talon ja aloittamaan maalausurakan. Se tietysti lykkää talon valmistumista. Hiljalleen kahvi ja herkut alkoivat vaikuttamaan ja Sakari alkoi suorastaan innokkaana nyökkäillä, kun Orvokki alkoi kertomaan mökkinsä tulevasta urakasta. Keijut lupasivat mennä Sakarin avuksi maalaamaan pohatan taloa, jotta mökinkin valmistuminen olisi lähempänä. Vielä oli tosin paljon herkkuja jäljellä ja kolmikko jäi niistä vielä nauttimaan. Ei sitä niin kiire ollut enää Sakarillakaan, etteikö perhoskakkua olisi voinut lisää ottaa.

(Keijut kiittävät Jattaa pullista, salaatista sekä ihanasta yllätyskakusta!)

"Jos vielä yksi, pieni palanen," myhäili Sakari.

Gert saapui Kisuleiden ovelle ja itse talon isäntä tuli oven avaamaan.

"Hyvää päivää Gert. Tule toki sisään."

Kisuleilla olikin vallaton meno päällä. Ruoka oli juuri valmistumassa.

"Hei Gert. Meillä onkin jo sushi pöydässä. Maistuisiko sinullekin," huuteli emäntä.

"Ei kiitos. Anteeksi. Tulin huonoon aikaan. Minulla oli vain yksi kysymys." Miten ihmeessä Gert saa äänensä kuuluviin, kun pennut miukuvat vaikka mitä asiaa ja isäntäkin joutui menemään perheen pienintä kollia rauhoittelemaan. Yksi olikin jo kalaa nappaamassa pöydältä.

"Voi voi, kun meillä on nyt mekkalaa. Mitä sinä tahdoitkaan kysyä," rouva Kisuli hymyili ystävällisesti ja rohkaisevasti. Hän jo tiesi, miksi Gert oli heille saapunut.

"Tahtoisin vain tietää miten ystävääsi Herttaan ja tämän tyttäreen saisi yhteyttä."

"Ihan puhelimella. Minäpä annan sinulle numeron." Rouva Kisulia nauratti. Hän jätti rohkeasti ruoan ja kaivoi kynän ja paperia esille.

"Hertta arvelikin, että saattaisit tulla kysymään. Hän odottaa puheluasi kovasti, Gert."

"Niinkö? Todellako?" Gertin sydän heitti jälleen volttia ja karhu pohtikin kuinka monta kertaa tällaista menoa sydän kestää? Niin paljon jännitystä, huolta, iloa ja toivoa ilmassa. Gert sai numeron ja hän lähti leijuen kotia kohti. Uskaltaisiko hän soittaa jo tänään? Mitä hän sanoisi? Entä Aleksi? Missä hän on ja mitä hän pohtii? Gert palasi maan pinnalle ja loppu matkan koetti olla ajattelematta mitään. Nyt oli numero ja sen avulla voisi moni kysymys saada vastauksenkin.

Liljojen laakso kuhisee puuhaa. Gert matkaa kisuleille, Amanda paistattelee päivää pihallaan ja Sini sekä Orvokki puuhastelevat talonrakennuspuuhissa. Keijut ovat kujeellisia otuksia ja ovat löytäneet näin ihastuttavan putiikin Amerikan maalta:

http://www.miniature-gardens.com/

Sini ja Orvokki painostivat minua kirjoittamaan sinne ja pyytämään Suomi myös postituslistalle. Viestimme sai kerrasaan ihastuneen vastaanoton ja nyt on kotomaamme listalla mukana!

Kuten jo mainitsin keijujen kujeellisuudesta, kerronpa siitä esimerkin. Nuo nenäkkäät, suloiset riiviöiset olivat penkoneet lompakkoani ja huomanneet visa-kortin. Nyt he painostavat minua erilaisin kepposin tekemään tilauksen! Ei auta, vaikka kuinka selitän, että rapakon takaa tuleva paketti maksaa aika paljon. Nyt he nipistelivät minua korvalehdistä ja vaativat minua kysymään, josko kukaan muu kiinnostuisi mukaan tilaukseen. Eli huhuu! Löytyykö ketään keijua tai keijun mielistä, joka tahtoisi liikkeen ihanuuksia omaa elämäänsä ihastuttamaan? Risutuolit ja sammaltalot hurmaavat ja kieltämättä inspiroivat rajusti minuakin! Jos joku kiinnostuu, niin rohkeasti vain viestiä tänne päin!

Minä koetan päästä tässä joku ilta kuvaamaan rakennustyömaata. Orvokki ja SIni odottavat Sakari Hirveä saapuvaksi avustamaan. Sakari-parka! Hänellä riittää työkiireitä ja voin vain kertoa, että Orvokin työmaalla odottaa ikävä yllätys...

Aleksin lähdettyä seinät tuntuivat kaatuvan Gertin päälle. Joka esine, huonekalu muistuttivat Aleksista. Silti Hertta ja Kerttu häilyivät ajatusten taustalla.

"Minun on päästävä ulos," mutisi Gert.

Amandan putiikin ovea ohittaessaan, Gert tunsi lämpöisen henkäyksen ihollaan, joka oli lohtua, toivoa tulvillaan ja pian oli Amanda siinä. Hellästi halaamassa ja huomaamattaan Gert oli siirtynyt putiikkiin sisälle. Kyyneleet polttivat kuumina silmäluomien takana. Yllättävä lohtu ja empatia silittivät hellänä olevaa sydäntä ja Gert suli.

"Gert kulta, olen juuri lähdössä kotiin ja minulla olisi siellä herkullinen kakku. Tulisitko jakamaan sen kanssani? Se ilahduttaisi minua kovasti." Gert siinä ilahtui. Amanda ei heti syöksynyt kysymään mikä häntä vaivasi, koska aivan varmasti keiju oli huomannut hänen kumaran olemuksensa ja itkusta turvonneet silmänsä. Eihän muuten olisi hyödyntänyt keijun taikojaan ja halannut häntä.

"Tulen mielelläni," sai Gert huokaistua.

Amandan pieni mökki huokui kotoisaa tunnelmaa, lämpöä ja unohdusta. Silti Gert ei voinut unohtaa, ei tietenkään. Kun keiju kattoi kakkua pöytään, Gert oli hiljaa ja pohti miten kertoisi huolensa. Amanda laittoi herkullista mesimehua ja odotti. Gert saisi tehdä aloitteen, hän ei missään nimessä alkaisi utelemaan.

"Sinulla on sievä koti. Olet muuttanut järjestystä."

"Sakari auttoi minua tekemään pienen keittiöremontin ja vaihdoimme huonekalujen paikkaa samalla. "

"Sakari Hirvi on kovin ystävällinen."

"Niin on. Kerrassaan hurmaava tai siis niin, ystävällinen ja luotettava," Amanda koetti korjata. Gert vilkaisi keijua ja hänestä keijun posket näyttivät punehtuneen. Koko kylästä Sakari ja Amanda olisivat oiva pari ja Sakarin pojat olivat kerrassaan ihastuneita Amandaan. Mikäköhän heitä viivytti? Gertistä tuntui helpottavalta pohtia hetki muiden asioita. Samalla hän sai huomata, ettei se elämä kenelläkään niin yksioikoista ollut, ei edes taikoihin kykenevällä kukkaiskeijulla.

"Amanda, olit aikaisin tänään putiikissasi. Näitkö, tuota, näitkö Aleksin?"

"Kyllä minä näin."

"Kävikö hän luonasi?" Amanda tyytyi nyökkäämään. Hän toivoi voivansa auttaa jotenkin. Toki keijupöly soveltui myös sydämen asioihin, mutta seuraamukset saattoivat olla yllättävät, eikä Amanda tahtonut koskaan käyttää taikapölyään niin tärkeisiin asioihin. Olisihan hän saanut pienellä pölläytyksellä kotinsakin vaikka millaiseksi, mutta hän nautti Sakarin kanssa puuhastelusta.

"Taidat sitten tietää..."

"Aleksi ei kertonut syytä lähtöönsä."

"Ah, vai niin. No, se on ihan hyvä. Sinulle minä kuitekin tahdon kertoa. Ehkä voit auttaa minua. Minä nimittäin sain eilen tietää  olevani pienen tyttönallen isä." Gert antoi sanojensa vaikuttaa ja leijua ilmassa. Amanda oli hiljaa ja antoi sanojen painua ymmärrykseen.

"Olet isä? Mutta..."

"Minä rakastuin muutama vuosi sitten tulisesti erääseen Herttaan. Opiskelut ja työt ajoivat meidät erilleen, Hertan eri maahan. Jotenkin vain kaikki hiipui nopeasti. Emme kumpikaan kai tienneet mitä tahdoimme suhteestamme. Jos Hertta olisi jäänyt, uskoisin, että olisimme yhä yhdessä. Rakastin Herttaa kovasti, mutta minua loukkasi, että hän lähti niin huoletta maailmalle, eikä hänestä kuulunut enää mitään."

"Sanoitko Hertalle, ettet olisi tahtonut hänen lähtevän tai olisitko voinut itse lähteä mukaan?"

"Olin ylpeä. Odotin Hertalta osoitusta, että hän ei tahtoisi lähteä ilman minua."

"Voihan! Hertta varmaankin odotti sinulta samaa. Mutta menneet ovat menneitä, eikä jossittelu nyt auta. Hertta lähti, sinä jäit ja ette pitäneet yhteyttä. Hertta kantoikin pientä karhun alkua mahassaan. Miten sait tietää?"

"Törmäsin eilen Herttaan ja tämän tyttäreen, meidän tyttäreen, pieneen Kerttuun. Ei Hertta suoraan sanonut, mutta Kertun ikä, Hertan punastuminen ja mieti nimeäkin! Gert, Kerttu... Ihan selvä asia!"

"On on! Se on totta, mutta mitä nyt? Mitä sinä tahdot? Onko sinulla vielä tunteita Herttaa kohtaan?"

"Sehän tässä se suurin ongelma on. Ilman muuta tahtoisin Kertun elämääni ja tavallaan Hertankin. Mutta rakastan Aleksiakin kovasti. En tiedä mitä tehdä!"

"Kuutele sydäntäsi. Ensimmäiseksi sinun täytyisi selvittää onko sinulla mahdollisuuksia päästä Kertun elämään. Mitä Hertta on asiasta mieltä? Mitä jos hän on parisuhteessa?"

"Voi Amanda! Olet aivan oikeassa! Minun on tavattava Hertta ja selvitettävä asiat. En tiedä mitään Hertan nykyisyydestä. Minun on mentävä Kisuleille. He tietävät. Jos saisin Hertan yhteystiedot, jos hän suostuu tapaamaan minut..."

"Pelko pois Gert ja toimintaa! Niin ne asiat selviävät, kun katsoo rohkeasti totuutta silmiin. Syöhän nyt kakkua, jotta jaksat. " Amanda hymyili ja leikkasi reilun palan Gertin lautaselle. Gertin olo oli jo paljon parempi.

Kun Gert oli lähtenyt ryhdikkäänä kohti Kisuleiden vaaleanpunaista taloa, Amanda istahti puun katveeseen. Hänellä oli hyvä mieli. Ilman taikoja oli Gertin mieli parempi ja aina on helpompaa elää ja tehdä päätöksiä, kun faktat ovat selvillä. Amanda vajosi omiin unelmiinsa, joiden päätähti oli muuan sarvipäinen herrasmies...

Samaan aikaan Hertta istui kotonaan kaukaisuuteen tuijottaen.

Kerttu leikki lattialla. Hertta ei ollut nukkunut lainkaan yöllä. Mitä jos Gert etsii hänet käpäliinsä? Mitä jos ei etsikään? Kumpikin ajatus kouraisi, mutta pahemmin se, ettei Gertistä enää kuuluisikaan. Hertta oli kaikki nämä vuodet kaivannut Gertiä ja miten häneen oli koskenutkaan, kun hän oli kuullut huhuja Gertin suhteesta Aleksiin. Ehkä hänellä ei ole enää mahdollisuuksia Gertin sydämeen, mutta Kertulla on oikeus isäänsä. Jos Gert niin tahtoo, hän saa tutustua tyttäreensä. Se oli ainakin varmaa Hertan mielessä. Kertun kautta myös Hertalla olisi pieni paikkansa Gertin elämässä. Sekin olisi parempi, kuin ei mitään.

Aleksi oli saapunut ystävänsä Tapion luokse pääkaupungin sykkeeseen. Tapio oli ilahtunut suunnattomasti voidessaan olla ystävälle avuksi ja niin karhut vaihtoivat kuulumisiaan punaviinin siivittäminä.

"Aleksi kulta! Gertillä on oikeus tavata tytärtään, jos tämän äiti siihen suostuu. Sinähän olet aina pitänyt pennuista!"

"Olen, olen, mutta en omassa kodissani! Mikä hyrskyn myrsky ja tahmaisten tassujen sekamelska. Apua! Ajatuskin kauhistuttaa! No, se on kuitenkin huolista pienin. Tietysti suostun mihin vain, kunhan Gert pysyy luonani ja on onnellinen. Suurin huoli on se, että Gertillä on ollut selvästi voimakkaita tunteita tätä Herttaa, tyttökarhua, kohtaan ja jotakin on yhä jäljellä. Ajatuskin siitä, että minun rakas Gert jättäisi minut ja ryhtyisi elämään karhuperheen elämää, suorastaan etoo ja kauhistuttaa!"

"Mitä sinä täällä teet? Sinunhan pitäisi olla siellä, taistelemassa rakkautenne tähden!"

"Äh, minä vain ärsyttäisin Gertiä niin, että vielä ajaisin hänet Hertan syliin. Näin oli parempi. Sinne Gert jäi itkemään perääni. Hän saa nyt ihan rauhassa pohtia mitä tahtoo. Ainakin hänellä on ikävä minuaKIN."

"Se on kyllä totta. Osaat kieltämättä olla ärsyttävä, kun hermoilet jostain. Ihan hyvänä ystävänäsi tämän sanon."

"Tietysti Tapio. Tiedänhän tosiaan itsekin millainen olen."

"Saat olla täällä niin kauan, kuin katsot tarpeelliseksi, mutta ole kiltti ja ilmoita Gertille missä olet. Hän on varmasti huolesta sairas."

"Minä lupaan. Ilmoitan illalla. Puhutaan välillä muusta, kuin minun ongelmallisesta parisuhteestani. Mitä sinulle kuuluu?" Karhut alkoivat keskustella kaikesta muusta ja sinkku-Tapiollakin oli omat päänvaivansa. Aika kiisi kuin siivillä. Hetkeksi Aleksikin unohti huolensa ja nautti viinistä ja ystävän seurasta.

Amanda Aurinkoinen on noussut reippaana kauniiseen aamuun. Hänellä on niin virkistynyt olo että!

Vapailla Amanda puuhasteli kovasti pihallaan ja sai kukkalaatikotkin kukkimaan ikkunoidensa alle. Pienellä keijupölyn sirottelulla katto alkoi sammaloitua silmissä.

"Sammaleinen katto on kodikas ja tekee mökistäni arvokkaan, iäkkään oloisen," tuumaili keiju.

Tosin vapaapäivänään keiju on jo ovella kassi käsivarrellaan. Hänellä on tapana poiketa putiikkiinsa joka päivä tarkistamaan, että kaikki on kunnossa. Vaikka mikä ei olisi kunnossa? Liljojen Laaksossa asuu niin vähän väkeä, että kaikki tuntevat toisensa. Varkauksia ei tapahdu. Silti. Amanda kävelee liikkeelleen. Hän myös nauttii pyöriä hiljaisessa putiikissa. Pohtia, suunnitella, vaellella tavaroita kosketellen. Ideoita tältä keijulta ei kyllä puutu!

Kun Amanda saapui liikkeelleen, hän ei pitkään saanutkaan olla rauhassa. Hän ehti avata konvehtirasian ja radion, kun joku kolusi ovella.

"Mutta Aleksi! Miten sinä nyt jo olet jalkeilla!"

"Amanda rakas. Tulin vain pyytämään, että katsoisit Gertin perään, pitäisit hänestä huolta, jos siltä näyttää."

"Mitä ihmettä? En nyt ymmärrä. Minne sinä olet menossa?"

"Voih, Amanda. On tapahtunut kauheita, mullistavia asioita! En voi puhua niistä enempää, mutta minä lähden pois. Ihan vain vähäksi aikaa. Minun on saatava ajatella ja Gertin, ennen kaikkea, on nyt saatava miettiä asioita rauhassa."

"Ei kai kukaan ole kuollut? Onhan Gert kunnossa?"

"Ei mitään sellaista. Luurangot ne vain tanssivat Gertin kaapeissa. Muuta en voin nyt sanoa. Olen pahoillani. Mutta olen aivan rikki, revitty, pettynyt..."

"Minä todella toivon, että asiat vielä selviävät."

"Niin minäkin, Amanda. Niin minäkin." Aleksi niiskahti. Hänen sydämensä pamppaili, keho taisteli itkua vastaan. "Anteeksi, minun on nyt mentävä." Aleksi nosti matkalaukkunsa ja lähti.

Amanda istui divaanilla kerrassaan hämmentyneenä. Mitä ihmettä on voinut tapahtua? Aleksi ja Gert vaikuttivat niin täydelliseltä parilta! Musiikki soljui hiljentyneessä kaupassa.

Yläkerrassa seisoi Gert ja katsoi rakkaimpansa etääntyvän hahmon perään. Kyyneleet valuivat karhun poskia pitkin ja hän mietti palautuuko elämä enää koskaan ennalleen.

Gert istui aikansa puistossa ajatusten ja tunteiden risteillessä hänen päässään sekavana vyyhtinä. Tieto isyydestä herätti joukon monenlaisia tunteita aina kauhusta iloon. Kaiken taustalla väijyi tieto tulevasta. Aleksille on kerrottava. Mutta miten? Se tulisi olemaan niin tuskallista, eikä Gertillä ollut aavistustakaan miten Aleksi tulisi reagoimaan. Kerrottava olisi, sillä oli itsestän selvää, että Gert tahtoi Kertun elämään ja Kertun omaan elämäänsä. Entä Hertta? Ei, liikaa pohdittavaa. Niinpä Gert kaatui vuoteelle saavuttuaan kotiin.

"Gert! Mitä ihmettä? Saavuit kotiin ja painelit saman tien vuoteeseen. Et sanonut minulle mitään! Mitä on tapahtunut?" Aleksi oli kerrassaan hämmentynyt Gertin käytöksestä.

"Aleksi. Ole kiltti, ei nyt. En kerta kaikkiaan jaksa nyt puhua. Minun on saatava unta."

"Mutta rakas! Mitä on tapahtunut?"

"Anna minun nyt nukkua. Puhutaan aamulla."

"Mutta Gert! Hyvänen aika! Mikä on? En suostu liikahtamaan tästä mihinkään ennen kuin kerrot! Oletko sairas?"

"En ole sairas..."

"No oletko saanut huonoja uutisia? Onko joku kuollut? Voi kerro Gert!"

"Ei ja ei. Usko jo kultaseni. Voin ihan hyvin. Sain kyllä uutisia, mutta minun täytyy hiukan sulatella asioita."

"Sulatella asioita... Vai sulatella asioita! Sulattele kanssani, ole niin kiltti."

"Älä nyt loukkaannut, Aleksi. Tällä kertaa minun täytyy sulatella asioita ihan itsekseni. Saat kyllä kuulla mitä minulla on sydämellä, mutta ensin minun on levättävä."

"Hyvä on! Sen kun lepäät! Minä menen sohvalle nukkumaan!" Niin hyvineen Aleksi paineli keittiöön.

Hän täytti lasinsa maidolla ja istui hetkeksi alas. Mitä ihmettä Gertille on voinut tapahtua? Aleksi oli kerrassaan ymmällään. Maitokaan ei oikein maistunut. Aleksin päässä risteili tuhat ajatusta ja mielikuvitus teki kepposiaan. Mitä hän oikeastaan Gertin historiasta tiesi? Kauhu, epätoivo velloivat Aleksin sydän alaa. Mitä kamalia salaisuuksia Gertillä onkaan! Millaisen karhu herran kanssa hän kotinsa, elämänsä oikeastaan jakoi? Kaikki kysymykset, epätietoisuus polttivat tulen lailla. Aleksin teki mieli painella yläkertaan, ravistella Gertiä ja vaatia tätä kertomaan kaiken! Epätietoisuus piinasi.

Aleksi siirtyi sohvalle, otti mukinsa mukaan. Siihen jäi pöydälle maito happanemaan, Aleksi vajosi painajaisiin...

Aamulla talo oli hiljainen. Kummankaan karhun ei tarvinnut mennä töihin.

Kumpikin makasi valveilla. Pää tyhjänä yön raskaasta ajatustyöstä. Viimein Gert nousi. Hänen on kerrottava Aleksille totuus. Tapahtui mitä hyvänsä. Hän meni olohuoneeseen. Aleksi pongahti sohvalta ylös. Hän näki Gertin katseesta, että on totuuden aika.

Aleksi istuutui nojatuoliin, otti tyynyn syliinsä, kuin kilveksi tulevaa vastaan. Gert istui jalkarahille. Hetken Gert kokosi ajatuksiaan. Viimein sanat alkoivat virrata.

"Törmäsin eilen henkilöön menneisyydestä. Ajasta ennen meidän suhdettamme. Muistatko Hertan? Hän kävi samaa koulua, kuin me?" Aleksi tyytyi vain nyökkäämään.

"Minulla ja Hertalla oli lyhyt suhde nelisen vuotta sitten." Aleksi kalpeni entisestään. Hän ei ollut tiennyt, että Gert oli tapaillut myös tyttönalleja.

"Tiemme erosivat jokseenkin epäselvästi. Hertta sai yllättäen peruutuspaikan koulusta ulkomailla. Hänen unelmansa. Minä taas sain töitä toiselta paikkakunnalta. Sitten tapasin sinut. En olisi voinut uskoa, että rakastuisin sinuun! Muistatko, emme koulussa edes puhuneet koskaan toisillemme?" Aleksi tuijotti Gertiä vastaamatta. Eikä Gert vastausta odottanutkaan.

"Luulin, etten tapaisi enää koskaan Herttaa. Me tahdoimme erilaisia asioita ja olimme molemmat yllättäen saamassa ne. No, eilen tapasimme. Täällä, Liljojen Laaksossa. Hertta tuntee Kisuleiden rouvan. Hän oli kyläilemässä pienen tyttärensä kanssa..." Gertin ääni särähti jännityksestä. Aleksi alkoi jo aavistamaan, mutta ei tahtonut uskoa.

"Hertan tytär on reilu 3-vuotias. Voi Aleksi! En tiedä miten tämän sanoisin... Pikku Kerttu on tyttäreni." Hiljaisuus oli rikkumaton. Jopa Sinuhe-koira oli aivan hiljaa korissaan keittiössä. Aleksi katsoi kaukaisuuteen. Gertin viimeinen lause soi hänen korvissaan.

"Aleksi-kiltti, sano jotakin! Ihan mitä tahansa!"

"Kröhöm... Tuota... En tiedä mitä sanoa. Ei pelkästään se, että sinulla on lapsi, mutta Hertta... Rakastitko sinä häntä? Mitä jos hän ei olisi lähtenyt?" Aleksi näki vastaukset Gertin kasvoilta ja hänen sydämensä puristui kasaan.

"Gert. Mitä nyt tapahtuu?"

"En tiedä. En todella tiedä."

"Minä... Minä lähden vähäksi aikaa pois. Jonnekin. Minun on mietittävä ja ennen kaikkea sinun on mietittävä, mitä tahdot. Sinun on saatava rauhassa pohtia. Minä menen... Pakkaan. Pian." Aleksin sisuksi kylmäsi, mutta oli varma. Hänen oli lähdettävä hetkeksi pois. Jo ylpeytensä tähden. Molemmat karhut istuivat hiljaa. Ilma oli täynnä ääneen sanomattomia kysymyksiä, vastausvaihtoehtoja. Mikä on oikea kysymys ja mikä siihen vastaus?